Friday, October 12, 2012

Internet!

Nopea muistutus nyt kaikille, jotka tänne sivulle eksyvät, että sivusto on viimeinkin saanut hiukan punaa poskilleen! Muunmuassa Podcast osio on päivittynyt jo jopa kahden jakson voimin (eli kokonainen tunti peliaiheista mannaa kuulijoille).

Tämän lisäksi myös uusi "Ei lasten käsiin osio" on ilmestynyt sinne yläpalkkiin. Tänne tullaan jatkossa heittelemään tavaraa, jota ei voi hyvällä tahdollakaan jättää timanttisenkoviksi paketeiksi hiottuihin jaksoihin, mutta saattavat silti kiinnostaa yleisöstä kieroutuneimpia.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä olen ylpeä, kun voin ilmoittaa, että Pelimiehet 20XX on siirtynyt modernin internetkommunikaation nykypäivään perustamalla myös Facebook-sivuston. Jos setti on mielestäsi hyvää peukuta toki. Metriksit kävijämääristä ovat toki jännä asia (olen viimepäivinä ollut suorastaan lumoutunut Stats-käppyrän luvuista), mutta jos vain suinkin innostus riittää niin laittakaa toki ihan suoraa palautetta ja meikäläiset pyrkii ottamaan sen kuin (peli)miehet.
Koska tämä tekniikan edistysaskel tuottaa vielä ongelmia nuorelle bloggaajallemme (kts. jatkuva seikkailu) linkitän sen naaman vaan tähän toistaiseksi.

No comments:

Post a Comment